top of page

Aerobisen kynnyksen määrittäminen laktaateista – ja kynnyksen fysiologiaa


Aerobista kynnystä määrittäessä etsitään sitä kohtaa, jossa laktaatit lähtevät nousemaan perustasolta. Luotettavan tuloksen saamiseksi testi tulee aloittaa tarpeeksi matalalla intensiteetillä, jotta ainakin pari kuormaa on perustasolla, eli ennen sitä kohtaa jossa laktaatit lähtevät jatkuvaan nousuun. Testin lähtökuorma on luonnollisesti yksilöllinen ja se selvitetään ennen testin alkua keskustelemalla, sekä tarkastelemalla vanhoja tuloksia ja suorituksia. Jotta Suomessa toimivilla testiasemilla olisi samat käytännöt kynnysten määritysten suhteen on KIHU:n johdolla päädytty siihen, että etsitään +0,3 mmol/l nousua testin alimpaan kohtaan (kuva 1).


Kuva 1. + 0,3 mmol/l nousu alimmasta kohdasta

aerobinen kynnys
Kuva 1, alin kohta +0,3 mmol/l












Tätä sääntöä voi joutua hieman soveltamaan, esimerkiksi alla olevassa esimerkissä (kuva 2), jossa 0,3 mmol/l nousu alimmasta kohdasta olisi toisella kuormalla. Kolmannella kuormalla laktaatti laskee eikä lähde nousuun neljännelläkään kuormalla. Laktaattikäyrä junnaa paikallaan neljänteen kuormaan asti ja viidennestä eteenpäin alkaa säännöllinen nousu. Määrittäisin aerobisen kynnyksen punaisen nuolen osoittamaan kohtaan (kuva 2).


aerobinen kynnys
Kuva 2, kohta jossa laktaatti lähtee nousuun













Aerobisen kynnyksen fysiologiaa


Aerobisen kynnyksen alapuolella ja sen tuntumassa iso osa energiasta tuotetaan hapettamalla rasvaa ja hiilihydraattia. Hiilihydraattia voidaan myös käyttää energiana anaerobisesti, jolloin hiilihydraatista muodostunut pyruvaatti ei hapetukaan täydellisesti, vaan se yhdistyy kahteen vetyioniin (H+) muodostaen laktaatin. Tämä mahdollistaa glykolyysin jatkumisen, vaikka happea ei olisi riittävästi työtä tekevässä lihaksessa. Kun aerobinen kynnys ylitetään, joudutaan siis pienissä määrin turvautumaan yllä mainittuun hiilihydraattien anaerobiseen käyttöön. Urheilukelloissa on usein 5 harjoitusaluetta ja testissä määritetty aerobinen kynnys on yhtä kuin kakkosalueen yläraja.


On tärkeä tiedostaa, että eri energiantuottosysteemit (aerobinen, anaerobinen ja välittömät), eivät käynnisty vuorotellen vaan toimivat päällekkäin liukumana. Se, miten paljon mikäkin energiantuottosysteemi on vastuussa energiantuotannosta, riippuu työn intensiteetistä. Aerobisen kynnyksen ylityttyä ei siis tapahdu mitään maagista, mutta rasvan, jota voidaan pilkkoa energiaksi vain aerobisesti, osuus energiantuotannosta vähenee asteittain. Myös hiilihydraattien anaerobinen pilkkominen energiaksi kasvaa asteittain intensiteetin noustessa.


Hyvinkin hengästyneenä ja ”hapoilla”, esimerkiksi cooperin testissä, ylivoimaisesti suurin osa energiasta tuotetaan aerobisesti. Kahden minuutin all-out suoritus on n. 50/50 aerobinen ja anaerobinen, vaikka laktaatit ovat korkealla. Tämä kertoo molempien energiantuottosysteemien kontribuutiosta ja siitä, että kumpikaan ei selviäisi kyseisestä suorituksesta omillaan.




321 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page