Aerobinen kestävyyskunto

Aerobisen kestävyyden ylärajana on kohta, jossa saavutetaan maksimaalinen hapenottokyky (VO2max) ja maksimaalinen aerobinen teho, joka esim. juoksussa on vauhti jolla VO2max saavutetaan. Energiaa tuotetaan hapen avulla (aerobisesti) niin pitkissä kuin melko lyhyissäkin suorituksissa, esimerkiksi cooperin testin energiantuotannosta yli 85% tapahtuu aerobisesti. Kahden minuutin all-out suorituksessa energiaa tuotetaan 50/50 aerobisesti ja anaerobisesti.

Maksimaalinen hapenottokyky määrittyy kyvyssä kuljettaa sisäänhengitetty happi lihaksiin ja lihasten kyky vastaanottaa se. VO2max on yksi indikaattori kestävyyskunnolle, mutta ei ainoa. Aerobinen- ja anaerobinen kynnys, suorituksen tai tietyn lajin taloudellisuus, sekä hermo-lihasjärjestelmän voimantuottokyky vaikuttavat suoritukseen. VO2max on myös hyvin lajikohtainen, josta kertonee tutkimus jossa uimarit paransivat VO2maxia 11% 10 viikon

Intervalliharjoittelulla, mutta uintijakson jälkeen juoksumatolla parannusta mitattiin vain 1,5% (Magel et.al. 1975).

Taloudellisuudessa voi olla eroa saman lajin sisälläkin. Henkilö saattaa olla hyvin taloudellinen esim. 10 km/h juoksuvauhdissa ja vähemmän taloudellinen vaikkapa 14 km/h tai 8km/h vauhdeissa.

Kun rasvoista ja hiilihydraateista tuotetaan energiaa aerobisesti tarkoittaa se että happea on läsnä energiantuottoketjun lopussa. Hapen avulla lopputuotteeksi saadaan vettä (H2O) ja hiilidioksiidia (CO2).

Maksimaalinen hapenottokyky määräytyy osittain geeniperimästä ja luonnollisesti myös harjoitustaustasta- ja aktiivisuudesta tai inaktivisuudesta.

Lähteet

McArdle et al. Exercise physiology

Keskinen et al. Fyysisen kunnon mittaaminen. Käsi- ja oppikirja kuntotestaajille

Magel et al. Specificity of swim training on maximum oxygen uptake