Mitä tarkoittaa aerobinen- ja anaerobinen kynnys?

Teksti: Jacob Jungell & Mikael Paajanen

 

Kestävyystyyppisessä harjoittelussa saattaa välillä tulla vastaan käsitteet aerobinen- ja anaerobinen kynnys, mutta mitä ne oikein ovat? Kyse on fysiologisesta tilasta kehossa, jossa hapenotto ja hiilidioksidintuotto ovat keskeisessä asemassa.

Aerobinen- ja anaerobinen kynnys voidaan määrittää hengityskaasumuuttujista (hengityskaasuanalysaattoria käytettäessä) ja veren laktaatista, kun suoritetaan moniportainen kestävyystesti.

Kuvassa on juoksutestitulos suorasta maksimaalisesta hapenottokyvyn testistä. Musta viiva kuvastaa sykettä, sininen kalorinkulutusta, punainen hiilihydraattiaineenvaihduntaa ja vihreä rasva-aineenvaihdunta. Peruskestävyysalue (vihreä), vauhtikestävyysalue (keltainen) ja maksimikestävyysalue (punainen). Aerobinen kynnys (keltainen viiva) ja anaerobinen kynnys (punainen viiva).


Aerobinen- ja anaerobinen kynnys

Aerobinen kynnys on se kohta, jossa keho alkaa tuottamaan maitohappoa ja muita kuona-aineita yli perustason, mutta pystyy edelleen tehokkaasti puskuroimaan ne pois kehosta, ilman että ne haittaavat suoritusta. Verestä mitattuna aerobinen kynnys ylittyy usein, kun veren laktaattipitoisuus nousee yli 0,4 mmol/l lepolaktaattiin verrattuna.

Subjektiivisesti voidaan sanoa, että se on se kohta kun emme enää pysty sujuvasti puhumaan haukkomatta happea muutaman sanan jälkeen tai kesken lyhyehkön lauseen. Aerobisella kynnyksellä syke on noin 30-60 lyöntiä maksimisykkeen alapuolella. Tämä on toki hyvin yksilöllistä ja isompiakin heittoja on tullut vastaan testeissä.

Anaerobinen kynnys on korkein energiankulutuksen ja kuormituksen taso, jolla veren laktaattipitoisuus ei vielä nouse ratkaisevasti. Kyseisellä kuormitustasolla veressä on suurin mahdollinen maitohapon tuottamisen ja puskuroimisen tasapainotila. Kun intensiteettiä edelleen lisätään, keho alkaa tuottamaan niin paljon maitohappoa ja muita kuona-aineita, että se ei enää pysty tehokkaasti puskuroimaan niitä pois, jolloin elimistö muuttuu happamaksi, mikä muutaman minuutin sisällä johtaa uupumukseen tai siihen, että suoritustehoa on laskettava. Syy tähän happamaan tilaan on se, että hiilidioksidia tuotetaan selkeästi enemmän kuin happea saadaan sisään, sekä enemmän kuin sitä pystytään poistamaan. Näin ollen maitohaposta vapautuneiden vetyionien määrä kasvaa paljon nopeammin kuin mitä keho ehtii puskuroimaan.  Veren laktaattitasot ovat yleensä yli 4 mmol/l anaerobisen kynnyksen kohdalla, mutta tämä voi vaihdella jonkun verran henkilöstä toiseen.

Subjektiivisesti tämä on se kohta, jossa on hyvin vaikeaa puhua, ottamatta happea sisään lähes jokaisen sanan välillä. Anaerobisella kynnyksellä syke on noin 10-30 lyöntiä maksimisykkeen alapuolella. Yhteenvetona todettakoon, että anaerobisen kynnyksen alapuolella laktaattitasot pysyvät kurissa hieman pidemmissäkin suorituksissa, mutta yläpuolella (maitohappo) seinä tulee melko nopeasti vastaan.


Kynnysten määrittäminen

Kynnykset voidaan määrittää suoran hapenottokykytestin perusteella, laskemalla ventilaatioekvivalentti, hapen ja hiilidioksidin avulla (VE/VO2 ja VE/VCO2).  

Aerobinen kynnys (AeK) määritetään ventilaation ja hengitetyn happimäärän (VE/VO2) mukaan, jossa alin kohta viittaa aerobiseen kynnykseen.     

                

Anaerobinen kynnys (AnK) taas voidaan määrittää käyttämällä sekä VE/VO2 ja VE/VCO2, jossa etsitään käyrän lineaarisuudesta poikkeavaa jyrkkää muutoskohtaa. Toinen yleinen tapa määrittää kynnykset, on laskemalla ventilaation suhde happeen ja hiilidioksidiin, jossa tarkistetaan missä kohtaa ventilaatiolla on poikkeava muutoskohta suhteessa happeen ja hiilidioksidiin.

 
   

 

 

 

Lähteet:

Keskinen, K; Häkkinen, K; Kallinen, M; 2007, Kuntotestaajan käsikirja, Tammer-Paino oy, Tampere, paino 2, 304 s.

Moilanen, P, Testausopin perusteet, Jyväskylän yliopisto 2006-2008